Edellinen | Sisällys | Seuraava
Aamulla
heräämme katkonaisesti nukutun yön
jälkeen
yllättävän pirteinä. Taisimme selvitä
aikaerosta pienin oirein pitkän valvomisen ja 9,5 tunnin
yöunien ansiosta. Reetan olo on vieläkin heikko ja aamupala
menee alas vain väkisin. Tilanne vaikuttaa kuitenkin jo
eilistä paremmalta. Aamupalan jälkeen siirrymme mini-bussilla
kaupungin toiselle laidalle, jossa vaihdamme isoon linja-autoon.
Linja-autossa mukanamme matkustaa noin 30 henkeä ja 2 opasta. Olemme kaikki matkalla Tortugueron luonnonpuistoon Pachira Lodge nimiseen majapaikkaan. Matkan aikana ei ehdi kyllästyä henkeäsalpaavien maisemien keskellä ja kun opaskin vielä kertoo taukoamatta tarinoita ympärillä näkyvistä paikoista ja asioista. Tiedämme mm. trooppisen sademetsän (tropical rain forest) ja trooppisen pilvimetsän (tropical cloud forest) peruserot ja osaamme auttavasti erottaa ne toisistaan. Kaikkea sitä tuleekin matkoilla opittua. Noin 1,5 tunnin matkan jälkeen saavumme Guapiles nimiseen kaupunkiin, jossa nautimme päivän toisen(!) aamupalan Suerre hotellissa (ruokailujen tiheyden perusteella meitä voisi luulla hobiteiksi). Tarjolla on perinteinen costaricalainen aamupala, johon kuuluu riisiä ja papuja, kananmunaa, makkaraa, juustoa sekä vaaleaa leipää. Aamupala on herkullinen ja Reetallakin alkaa ensimmäistä kertaa ruoka maistua. Toivottavasti olo alkaisi jo helpottamaan pysyvästi.
Matka jatkuu banaaniplantaasien keskellä huonokuntoisia hiekkateitä pitkin. Matkan varrella näemme lähes vierekkäin olevat Chiquitan ja Del Monten banaanien tuotantolaitokset ja usko erimerkkisten banaanien eroihin on koetuksella. Jatkossakin aiomme kuitenkin pitää Chiquita merkkisistä banaaneista enemmän. Banaaneista muuten sen verran, että täällä banaanit (ja muutkin hedelmät) ovat niin maukkaita ja tuoreita, että Suomaan palaamisen jälkeen tulee varmasti vieroitusoireita. Banaaniplantaasien ja hajanaista kylien jälkeen saavumme lopulta Cano Blancon satamaan, jossa kulkuvälineeksi vaihtuu jokivene.
Matkatavaramme
lastataan veneen takaosaan ja tämän
jälkeen me ja muut matkalaiset pääsemme kyytiin. Aurinko
paistaa pilvettömältä taivaalta todella kuumasti, joten
on todella hyvä, että veneessä on katto suojanamme.
Lähdemme matkaan mutkaista jokea pitkin huimalla vauhdilla. Joessa
on puita ja muita kiinteitä esteitä ja paikoitellen hiekka on
kasaantunut jopa veden pinnan yläpuolelle. Voimme vain toivoa,
että kuljettaja osaa hommansa tai että meillä käy
hyvä tuuri. Pysähdymme matkan puolivälissä
nauttimaan virvokkeita ja teemme pienen retken joen rannassa. Retken
huipentumana näemme puussa laiskiaisen. Ensimmäinen
eksoottisen tuntuinen eläin on nyt siis bongattu. Tauon
jälkeen näemme vilahdukselta Karibian meren aallot ennen kuin
reittimme suuntautuu sademetsän keskelle tehtyihin kanaviin.
Kanavat on aikanaan tehty helpottamaan tukkien kuljetusta. Noin tunnin
matkan jälkeen saavumme viidakon reunalla sijaitsevaan
majapaikkaamme Tortugueron luonnonpuistoon. Matkan aikana tuli
nähtyä n. 3 metrinen krokotiili, joka paistatteli
päivää kaatuneen puun rungon päällä.
Veneen moottorien vaiettua huomaamme, että viidakosta
lähteekin melkoisen kova taustamelu. Mitenköhän
yöllä saa nukuttua melun, tukahduttavan kosteuden ja
kuumuuden keskellä?
Lounaan jälkeen ohjelmassa on tutustuminen läheiseen Tortugueron kylään. Suomalaisen mittapuun mukaan koko 800 hengen kylästä ei löydy yhtään kunnollista rakennusta, mutta paikallisten standardien mukaan kyseessä on ihan normaali pikkukylä. Kylästä löytyy kuitenkin kaikki mitä ihminen tarvitsee: kauppa, baari ja hiekkaranta. Tarkemman tutustumisen jälkeen hiekkaranta osoittautuu kuitenkin varsin kelvottomaksi paikaksi. Rannalla ei voi suurten altojen, kovien virtausten sekä vedessä olevien haiden vuoksi käytännössä lainkaan uida. Oman lisänsä tuovat pienet kärpäset, joita on rannalla yli oman tarpeen.
Päivällisen jälkeen on taas aika palata em. rannalle
takaisin, nyt pimeässä ilman taskulamppuja. Olemme
nimittäin menossa katsomaan rannalle munivia merikilpikonnia. Noin
puolen tunnin odotuksen jälkeen opas löytää
rannalta munivan kilpikonnan, jota pääsemme katsomaan.
Kilpikonna on todella iso, lähes metrin pituinen. Naaras munii
kerralla noin 100 munaa hiekkaan tekemäänsä kuoppaan ja
jättää ne sitten hautumaan 2 kuukaudeksi.
Tämän jälkeen poikaset kuoriutuvat ja kaivavat
itsensä ylös suunnatakseen kulkusansa suoraan Karibian meren
aaltoihin. Totta puhuen kilpikonnan munimisen katsominen
pimeässä ei ollut ehkä kuitenkaan $25 arvoinen kokemus.
Vaikka tuskin sitä toista kertaa koskaan tulee
näkemään, joten ei ehkä kovin huono sijoitus
sittenkään.
Edellinen | Sisällys | Seuraava